Palokunnan historia -
kunniapuheenjohtaja Taisto Aalto


Tulta pidetään ensimmäisenä suurista keksinnöistä. Sen avulla ihminen ottaessaan sen käyttöönsä, huomasi suuret mahdollisuutensa luonnon hallitsemiseen. Mutta kauan ei tulta ollut käytetty, kun huomattiin myös sen tuhoa tuottava vaikutus. Vanhan ajan roomalaisia pidetään ensimmäisinä, jotka havaitsivat kuinka tärkeää on tarkoituksen mukaisin keinoin taistella tulta vastaan. Heidän sotilaallisiin varmuusvahdin tehtäviin kuului nimittäin myös tulen sammuttaminen, jota varten pidettiin varalla siihen tarvittavaa kalustoa, kuten ämpäreitä, tikkaita, palohakoja ja – peittoja (palopurjeita).

Lienee todennäköistä, että Ruotsi oli ensimmäisiä maita, jossa vapaaehtoinen palokunta-aate sai vakavamman jalansijan jo 1800-luvun alussa. Turun suurpalo antoi sysäyksen ensimmäisen VPK:n perustamiselle maahamme v. 1838. Tämän jälkeen oivallettiin, kuinka tärkeää osaa palokunnat järjestäytyneessä yhteiskunnassa näyttelevät. Kautta maan perustettiin useita palokuntia. Tosin tekniset sammutuslaitteet vielä siihen aikaan olivat puutteellisia, mutta niilläkin, yhdessä aatteessa innostuneen henkilöstön kanssa, saatiin melkoisia tuloksia taistelussa tulta vastaan. Tänään 100-vuotis juhlaansa viettävän Armilan ja Kourulanmäen Vapaaehtoisen Palokunnan perustamiseen liittyy läheisesti eräiden päättäväisten ja yhteiskunnan parasta katsovien henkilöiden kaukonäköiseen ajatukseen siitä, että paras keino kyläyhteisön tulipalovaaran torjumiseen on omatoimisuus. Sen etteivät he olleet väärässä osoittaa nyt 100-vuotista toimintaansa juhliva palokunta. Ratkaisevana tekijänä palokunnan perustamiseksi Lappeen kunnan alueelle oli se, että 1894 teki Lappeenrannan VPK päätöksen, jonka mukaan se ei puuttunut kaupungin ulkopuolella syttyneisiin tulipaloihin. Muutamaa tätä seuranneena vuonna sattui pari tulipaloa, joihin ei saatu palokunnan apua kaupungista. Tämä seikka antoi lopullisen sysäyksen palokunnan perustamiseen Lappeen kunnan alueella.

Kuva: palokunnan soittokunta

Näihin aikoihin olivat eräät yhteistä parasta katsovat kuntalaiset hankkineet oma-aloitteisesti palosammutusvälineitä. Kuten tapauksesta kertova pöytäkirja mainitsee, huomattiin jo silloin että pelkkien ruiskujen avulla paljon aikaan saada, ellei niiden käyttäjinä ole alaansa tuntevaa ja harjaantunutta miehistöä. Nämä seikat yhdessä valveutuneimpien kylänmiesten toimeliaisuuden ansiosta kutsuttiin kesäkuun 7. päivänä 1897 asiasta kiinnostuneita paikkakuntalaisia neuvonpitoon V Reijolan taloon keskustelemaan vapaaehtoisen palokunnan perustamisesta paikkakunnalle. Kokouksen yksimielisenä päätöksenä oli se että perustamistoimenpiteisiin on ryhdyttävä heti. Asiaa valmistelemaan valittiin 10 miehen toimikunta, johon tulivat seuraavat henkilöt: J Helkala ja E Juvakka Armilasta, P Reijola ja J Ruokonen Kourulanmäeltä, A Lumfeldt ja J Kettunen Kiviharjusta, O Pitelius, J Bruun, J Hatara ja I Therniwitskij Siivoloffista (Keltusta). Kun asia oli saatu alulle, alkoi se nopeasti kiteytyä kohti ratkaisevia toimenpiteitä. Kesäkuussa v. 1897 seurasi kokous toistaan edellä luetellun toimikunnan puitteissa. Tästä olikin tuloksena, että jo kesäkuun 27. päivänä edellä mainittuna vuonna voitiin pitää yleinen kokous, jossa toimikunta esitti sääntöehdotuksensa ja palokunnalle asetettavat toimintaperiaatteet. Samassa tilaisuudessa annettiin myös palokunnalle nimi, joka on säilynyt sellaisenaan tähän päivään saakka. Samassa kokouksessa liittyi palokuntaan 36 miestä. Heinäkuun 4. päivänä määrättiin ensimmäinen varsinainen harjoituspäivä, heinäkuun 12. päiväksi. Tällöin liittyi 13 uutta jäsentä palokuntaan. Syyskuun 16. päivänä saatiin myös viranomaisten vahvistus palokunnan säännöille, joten perustava yleinen kokous kutsuttiin koolle syyskuun 26. päivänä. Loppuvuosi 1897 kuluikin pääasiassa nuoren palokunnan käytännön asioiden järjestelyissä.

Alku vaikeuksissaan kamppaileva palokunta sai näyttää tarpeellisuutensa saman vuoden marraskuun toisena päivänä, jolloin Tykin kaupunginosassa sijainnut neiti Naumasen asuinrakennus syttyi tuleen. Ylpeydellä on mainittava, että kovasta tuulesta ja veden puutteesta huolimatta ositti palokunta niin suurta kelpoisuutta, että palovahingot jäivät hyvin vähäisiksi. Perustamisvuoden loppuun mennessä oli jäsenmäärä kohonnut 62:een. Yhteisesti kootuilla varoilla oli saatu hankituksi kaksi pientä kylä kunta ruiskua ja 40 metriä 2” letkua. Nyky polvillakin olisi oppimista silloin nuoren palokunnan jäsenten sitkeästä ja uhrautuvasta toiminnasta palokunta-aatteen eteenpäin viejinä, lukuisista vaikeuksista, mutta myös hyvistä saavutuksista puhuvat pöytäkirjat korutonta kieltään. Iltamien ja arpajaisten tuotolla saatiin hankittua lisää kalustoa. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että v. 1898 suurimmille rakennusyhteisöille ja kunnalle lähetettyjen avustusanomusten tulos oli ainoastaan 200 mk, jonka kunta lahjoitti. Vastaavasti ruisku, joka aiottiin hankkia, maksoi 600 mk. Kun rahat eivät riittäneet, päätettiin avustuksena saatu summa panna pankkiin odottamaan parempia aikoja.

Tekisimme vääryyttä niille miehille, jotka aktiivisesti ottivat osaa palokunnan toimintaan, jos unohtaisin mainita erään suurpalon, jossa palokuntamme kunnostautui erinomaisesti. Se tapahtui syyskuun 24. päivän vastaisena yönä v. 1899, jolloin Kaukaan rullatehdas syttyi tuleen ja paloi koko yön. Tässä tulipalossa kunnostautui erikoisesti nyt juhliva palokunta jopa niin, että Kaukaan tehtaan silloinen isännöitsijä kohdisti lämpimät kiitokset palokuntamme osoittamalle ripeydelle ja taitavuudelle. Mainittu tapaus ei ollut ainutlaatuinen. Vanhoista vuosikertomusista löytyy samantapaisia palokuntahengen aikaansaamia tapauksia.

Kuva: palontorjuntapäivien paraati v. 1959

Palokunnan vaiheita kertoessa emme voi unohtaa naisia. Auttavaisuus ja hyväntekeväisyys on aina ollut lähellä naisten sydäntä. Moni paloruisku olisi jäänyt varmasti ostamatta ja kalustohuone rakentamatta, elleivät naisten ahkerat sormet olisi laatineet niitä lukemattomia arpajaisvoittoja ja myyjäisesineitä, joiden avulla palokuntien kassoihin on jatkuvasti kertynyt mitä runsaimpia rahasummia. Iltamien järjestämisessä heidän toimintansa on usein ollut aivan suurenmoista. On itsestään selvää, että Suomen palokunnat eivät koskaan tule unohtamaan sitä moninaista kannustavaa avustusta, jota he ovat saaneet maamme naisilta työnsä tukemiseksi. Nämä kiitoksen sanat voimme muuttumattomina kohdistaa niille naisille, jotka ovat suurenmoista työtä tehneet palokuntamme hyväksi.

Vuonna 1911 syntyi ajatus oman talon hankkimiseksi palokunnalle, ja niin kuin kaikissa aikaisemmissa toiminnoissaan osoitetulla ripeydellä, ryhtyi palokuntamme tätäkin asiaa toteuttamaan. Ensimmäisiä käytännön toimenpiteitä talon hankkimiseksi oli rahavarojen hankkiminen. Tämän toimenpiteen näkyvimpänä ilmauksena oli arpajaisten, iltamien ja juhlien järjestäminen. Huvittavana seikkana nykyiselle nuorisolle mainittakoon, ettei inflaation peikko ollut silloin markkaamme nakertamassa, sillä toimeenpantujen arpajaisten arpaliput maksoivat vain vaatimattomat 25 penniä ja sen aikaiset pääsylippujen hinnat huvitilaisuuksiin olivat yleensä 25 ja 50 penniä. Työntäyteisten vuosien toiminnan tuloksena olikin se, että talo annettiin urakalla rakennettavaksi ja valmistui vuonna 1915.

Kun oli päästy oman katon alle, alkoi palokunnan toiminta entistä keskitetymmin ja tehokkaammin. Toiminta jatkui suuremmitta nousuitta ja laskuitta aina vuoteen 1918 asti, jolloin sattuneet tapaukset lamaannuttivat palokunnan toiminnan noin kahden vuoden ajaksi. Sen jälkeen toiminta jatkui tasaisesti kokemuksen viitoittamia latuja. Kalustoa täydennettiin ajanmukaisemmaksi, mm hankittiin moottori ruisku Esa-3 ja 200 metriä letkua vuonna 1931. Ruisku on vieläkin nähtävänä ja kunnostettavissa. Vuokratontti jolla talomme sijaitsee päätettiin huhtikuun 11. päivänä tehdyn päätöksen mukaan ostaa omaksi. Tälle tontille rakennettiin kalusto huone ja yläkertaan 2 asuinhuoneistoa vuonna 1938.

Ensimmäisenä toiminta vuonna teki kulttuuriakin esittämällä Aleksis Kiven näytelmän Kihlaus. Näytelmäharrastus jatkui seuraavinakin vuosina sangen vireänä. Näytelmiä esitettiinkin omien sekä muiden yhdistysten juhlissa, ja hyvinpä esitettiin, sillä pöytäkirjassa on merkintä, jonka mukaan yleisö eräässä näytelmätilaisuudessa osoitti aivan erikoista suosiota. Henkisistä harrastuksista mainittakoon myös 1905 perustettu torvisoittokunta, jonka toiminta oli vilkasta vuoteen 1963. Soittokunnan johtajina ovat toimineet seuraavat henkilöt: herrat Sadewits, Oikkonen, Alanne, Reijola, Järvi, Hurja, Pekkanen, Kaipia, Ruokonen, Ryhänen, Reijola, kapelimestari Juho Leskinen ja Einari Helkala. Myös palokunnan toiminnassa välttämätöntä ruumiillista kuntoa ei olla unohdettu. Tästä on osoituksena vilkas urheilu toiminta. Palokuntamme järjestämä palokuntien välinen 10 x 3 km:n hiihtokilpailu oli pitkään ohjelmassa. Useimmat kiertopalkinnot päätyivät palokunnan palkintokaappiin. Palokunta on myös osallistunut lukuisiin palokuntien välisiin kalustokilpailuihin.

Sodan raskaina vuosina 1939 – 1940 ja 1941 - 1944 palokunta menetti rintamalle useita parhaassa iässä olleita miehiä. Osa palokunnan miehistä toimi ns. sotapalokuntana. Tänä aikana kärsivät kalustomme huomattavia menetyksiä, joista ei saatu minkäänlaista korvausta. Sodan jälkeen tulot alkoivat ehtyä; pian jouduimme vaikeaan taloudelliseen asemaan, mikä jatkui useita vuosia. Vuonna 1950 palokuntamme sai käyttöönsä Lappeenrannan kaupungin omistaman vanhan Ford 1932 mallia olevan paloauton. Samana vuonna tehtiin myös kaupungin kanssa ensimmäinen sammutussopimus. Tämä sopimus edellytti palokuntamme toimimaan palokuntamme toimimaan vakinaisen palokunnan reservinä vuosittain saamaamme pientä korvausta vastaan. 21.8.1962 tehdyn toisen sammutussopimuksen mukaan palokuntamme sitoutui toimimaan palolautakunnan hyväksymän hälytyssuunnitelman mukaisesti koko kalustollaan. Korvauksena palokunta on saanut kaupungilta talousarviossa varoista tyydyttävän summan. Vuonna 1960 palokunta päätti tehdä sammutussopimuksen myös Lappeen kunnan kanssa, joka edellytti uuden paloauton hankkimista. Palokunta tilasi Veljekset Kulmala Oy:ltä uuden nelipyörävetoisen Bedford - merkkisen diesel moottorilla varustetun paloauton, Jehu P moottoriruiskun, sekä 500 metriä 3” ja 200 metriä 1 ½ ” letkua, lisäksi muuta sammutus ja raivaus kalustoa. Auto otettiin vastaan 31.12.1960. Sopimus tuli voimaan Lappeen kunnan kanssa vuoden 1961 alussa. Se merkitsi hälytys ja toiminta rikasta vuosikymmentä: keskimäärin 15 hälytystä vuodessa. Kalustoa on täydennetty ja uusittu mahdollisuuksien mukaan. Palosuojelurahaston ja kaupungin tuki on ollut ratkaiseva kalusto hankintoja suoritettaessa. Kolmas sammutussopimus on Lappeenrannan kaupungin kanssa tehty vuonna 1980. Neljäs sammutussopimus on neuvoteltu ja allekirjoitettu 1992.

Kuva: Bedford uutena Veljekset Kulmalan pihalla, Pitäjänmäki Helsinki.

Kiinteistön korjaukset ja kunnossapito ovat vaatineet suuria kustannuksia palokunnalta. Paloaseman ulkopinta uusittiin 1960-luvulla karaatti levyllä. Myllymäen saatua kaupungilta vesijohdon 1972 tuli paloposti lämpimän tilan kautta kalustohuoneen seinään. Tämän jälkeen palokunta rakensi kiinteistöön wc:n, vesijohdot ja viemärit vuokra huoneistoon ja talonmiehen asuntoon. Sauna ja pesutilat rakennettiin polttoaine varastoon ja keskus lämmitys muutettiin öljylle. Kalustohuonetta on kunnostettu sisältä valaistuksen ja maalauksen osalta 1985 ja 1986. Autotallin edustan ja yläpihan asfaltointi suoritettiin 1988. Paloaseman katto uusittiin 1990.

Palokunnan hallitus esitti yleiselle kokoukselle vuonna 1990 vanhan palokunnantalon saneeraamista, jotta voitaisiin pitää palokunnan 100-vuotisjuhla omalla talolla vuonna 1997. Kokous päätti yksimielisesti talon saneeraamisesta, jonka suunnittelu aloitettiin heti. Saneeraaminen aloitettiin vuonna 1991. Silloin korjattiin salin katto, ravintolan seinät, lattia ja salin ja ravintolan valaistus ja 1992 pidettiin palokuntamme 95-vuotis juhla ”perhepiirissä”. Saman vuoden syksyllä aloitettiin salin seinien ja lattian korjaus suunnitelmien tekeminen. Suunnitelmia alettiin toteuttaa kevät talvella jatkuen kesään, jolloin suoritettiin lattian hionta ja lakkaus. Syksyllä asennettiin saliin ja ravintolaan sähkölämmitys. Saneerauksen ehkä mittavin työ oli entiseen tupakkahuoneeseen rakennetut sosiaalitilat sekä vesi- ja viemäriputkien veto paloaseman ja vanhan palokunnantalon välille. Näyttämöllä, narikassa ja keittiössä on tehty muutos korjausta. Ulkovaraston perustan ja seinien korjausta. Edellä mainitut työt on tehty talkootyönä noin kuuden vuoden aikana sähkö ja osaksi putkitöiden tekemistä lukuun ottamatta.

Palokunnan poikaosaston toiminta on ollut suurten ikäluokkien myötä varsin vilkasta. Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen on virinnyt uudelleen, nykyisen poikaosaston päällikön, Risto Pääkkösen johdolla. Poikaosaston päällikkönä ovat toimineet Viljo Helkala, Toimi Sokura, Raimo Helkala, Esko Ruokonen, Juha Sokura, Kari Sokura, Markus Sokura, Pekka Pääkkönen ja Risto Pääkkönen.

Palokunnan vastuullisina päällikköinä ovat toimineet palokunnassamme seuraavat henkilöt:

  • kauppias Albertti (Antti) Pylkkönen 1897 – 1898
  • suutari Juhana Bruun 1898 – 1900
  • 1904 – 1911
  • maalari Pekka Oikkonen 1901 – 1904
  • talollinen Juho Helkala 1911 – 1921
  • talollinen Elias Laiho 1921 – 1923
  • talollinen August Reijola 1923 – 1932
  • maanviljelijä Emil Ruokonen 1932 – 1958
  • junamies Kaarlo Pääkkönen 1958 – 1992
  • koneasentaja Keijo Talonpoika 1992 – 2006
  • autonkuljettaja Lasse Pääkkönen 2006 –
Ensimmäisenä varapäällikkönä:
  • talollinen Juhana Hölttä 1897 – 1901
  • urkuri Antti Suikka 1902 – 1909
  • talollinen Juho Helkala 1909 – 1911
  • talollinen Elias Kourula 1911 – 1914
  • talollinen Elias Laiho 1914 – 1921
  • talollinen Elias Helkala 1921 – 1928
  • työmies Erkki Karjalainen 1928 – 1932
  • talollinen Onni Reijola 1932 – 1941
  • maanviljelijä Viljo Helkala 1941 – 1947
  • työmies Toivo Kärri 1947 – 1950
  • maanviljelijä Oiva Helkala 1950 – 1963
  • maanviljelijä Viljo Helkala 1963 – 1972
  • varastonhoitaja Pertti Sokura 1972 – 1994
  • autonkuljettaja Lasse Pääkkönen 1994 – 2006
  • varastonhoitaja Risto Pääkkönen 2007 – 2008
  • rakennusinsinööri amk Janne Ruokonen 2009 –
Toisena varapäällikkönä:
  • talollinen Aarne Karjalainen 1932 – 1934
  • talollinen Eino Helkala 1934 – 1941
  • työmies Eino Koskelainen 1941 – 1947
  • maanviljelijä Oiva Helkala 1947 – 1950
  • maanviljelijä Kaarlo Koskelainen 1950 – 1951
  • liikenteenharjoittaja Matti Reponen 1951 – 1967
  • varastonhoitaja Pertti Sokura 1967 – 1973
  • korjausmies Esko Aalto 1973 – 1990
  • autokuljettaja Lasse Pääkkönen 1990 – 1994
  • varastonhoitaja Pertti Sokura 1994 – 1999
  • varastonhoitaja Risto Pääkkönen 2000 – 2006
  • rakennusinsinööri AMK Janne Ruokonen 2007 – 2008
  • varastonhoitaja Risto Pääkkönen 2009 –
Koulutuspäällikköinä ovat toimineet:
  • maanviljelijä Unto Helkala 1958 – 1965
  • paloesimies Teuvo Seppänen 1965 – 1966
  • junamies Veikko Pääkkönen 1966 – 1980
  • koneasentaja Keijo Talonpoika 1980 – 1992
  • autonkuljettaja Kari Sokura 1992 – 1993
  • varastomies Pekka Pääkkönen 1993 –
Palokunnan puheenjohtajina:
  • suutari Juhana Bruun 1897 – 1899
  • urkuri Antti Suikka 1899 – 1905
  • talollinen Esaijas Saikko 1905 – 1906
  • talollinen Juho Helkala 1906 – 1910
  • talollinen A. Helkala 1910 – 1911
  • talollinen Elias Kourula 1911 – 1926
  • talollinen Vilho Pekkanen 1926 – 1944
  • talollinen Juho Ruokonen 1944 – 1955
  • kirvesmies Väinö Pekkanen 1955 – 1965
  • maanviljelijä Viljo Helkala 1965 – 1979
  • junamies Veikko Pääkkönen 1979 – 1986
  • varastonhoitaja Pertti Sokura 1986 – 1995
  • autonkuljettaja Taisto Aalto 1996 – 2000
  • maanviljelijä Ilkka Helkala 2001 – 2009
  • rakennusinsinööri amk Janne Ruokonen 2010 – 2011
  • eläkeläinen Raimo Helkala 2012 –
Varapuheenjohtajina:
  • talollinen A. Sokura 1897 – 1899
  • talollinen J. Helkala 1899 – 1902
  • talollinen Antti Helkala 1902 – 1905
  • talollinen Matti Kauranen 1905 – 1906
  • talollinen Antti Suikka 1906 – 1908
  • talollinen A. Helkala 1908 – 1910
  • talollinen J. Ruokonen 1910 – 1912
  • talollinen Elias Helkala 1912 – 1915
  • kivityömies Taavetti Pykäläinen 1915 – 1918
  • herrastuomari Juho Juvakka 1918 – 1921
  • työmies Vilho Pekkanen 1921 – 1926
  • maanviljelijä Juho Ruokonen 1926 – 1944
  • maanviljelijä Viljo Helkala 1944 – 1947
  • maanviljelijä Oiva Helkala 1947 – 1948
  • kirvesmies Väinö Pekkanen 1948 – 1955
  • maanviljelijä Oiva Helkala 1955 – 1962
  • maanviljelijä Arvo Helkala 1962 – 1972
  • junamies Veikko Pääkkönen 1972 – 1978
  • autonkuljettaja Taisto Aalto 1978 – 1995
  • maanviljelijä Ilkka Helkala 1995 – 2000
  • autonkuljettaja Kari Sokura 2001 –
Palokunnan Kunniapäällikköinä:
  • maanviljelijä Emil Ruokonen 1958 – 1988
  • junamies Kaarlo Pääkkönen 1992 –
Palokunnan Kunniapuheenjohtajina:
  • kirvesmies Väinö Pekkanen 1966 – 1980
  • maanviljelijä Viljo Helkala 1980 – 1992
  • junamies Veikko Pääkkönen 1992 – 1999
  • varastonhoitaja Pertti Sokura 2000 – 2004
  • autonkuljettaja Taisto Aalto 2004 – 2015
Palokunnan Kunniajäseninä ovat olleet seuraavat henkilöt:
J Bruun, A. Saikko, J. Helkala, Juhana Ruokonen (vanhempi), Mikko Hurja, Juho August Juvakka, Elijas Helkala, Juho August Helkala, Elijas Kourula, Pekka Helkala, Pietari Helkala, Pekka Karhu, Erkki Karjalainen, August Oikkonen, Emil Helkala, Elijas Koskelainen, Otto Karjalainen, Juho Kaipia, Viljam Juvakka, Juho Hölttä, Martti Pääkkönen, Toivo Kärri, Reino Kohonen, Veikko Juvakka, Einari Helkala, Reino Penttilä, Uuno Ruokonen, Arvo Helkala, Erkki Talonpoika, Erkki Helkala, Unto Helkala, Heikki Karjalainen, Ahti Pääkkönen, Toimi Sokura, Terttu Sokura, Esko Aalto ja Teuvo Sokura.

Palokuntamme toiminnasta on edellä kerrottu lyhyesti, mitä 100-vuotisen toimintamme aikana on tapahtunut. Vapaaehtoinen palokunta-aate on siksi suuri, että vuosikymmenten työ ei ole hukkaan heitettyä työtä, mutta työmme ei suinkaan ole päättynyt. Meidän on ponnisteltava eteenpäin sillä tiellä, jonka palokuntamme perustajat ovat vaikeissa oloissa ja vaivojaan säästämättä raivanneet. Palokuntamme historiikissa ei ole mainittu henkilökohtaisista hyvistä ja uhrautuvista työsuorituksista, mutta niitä ei ole silti unohdettu. Ilman vapaaehtoista uhrautuvaa työtä ei palokuntamme olisi viettänyt suurta 100-vuotis juhlaansa. Armilan ja Kourulanmäen Vapaaehtoinen palokunta haluaa kiittää kaikkia palokunnan jäseniä ja työtämme tukeneita ja toivoo jokaisen kansalaisen olevan mukana kehittämässä ja vaikuttamassa tämän työn edelleen jatkumiseen.


Kuva: palokunnan jäseniä 100v juhlissa


Kuva: palokunnan hallitus 100v juhlissa


Palokunnan toiminta 2000-luvulla

2000-luku on jatkanut palokunnan toiminnassa edellisten vuosikymmenten viitoittamaa tietä.
Sopimuskumppaniksi on pelastustoimen alueellistamisen myötä vaihtunut Etelä-Karjalan pelastuslaitos. Toimintaa on kehitetty ja tiloja kunnostettu varojen sallimissa rajoissa, pääasiassa palokuntalaisten talkootyönä. Vanhoissa kiinteistöissä riittää puuhaa kaikille halukkaille ja aikaisempien sukupolvien viitoittamalla tiellä on talkootyötä hyvällä menestyksellä jatkettu. Esimerkkeinä ovat palokunnantalon isot lattia- ja kattoremontit sekä piharakennukseen Itävallasta hankitulle paloautolle saneeratut tilat.

Kuva: palokunnantalo

Palokunnantalon lattia peruskorjattiin talkootyönä. Korjaus aloitettiin muuttamalla koko rakenne vanhan ajan rossipohjaksi jonka päälle rakennettiin nykyajan lujuus- ja eristysvaatimukset täyttävä puulattia.





Samoin on korjattu kattorakenteita vuosien saatossa. Tupakkiaskin kanteen suunnitellut vanhat painuneet kattoparrut korvattiin uusilla kattoristikoilla ja samalla vaihdettiin kaikki eristeet uusiin. Kattomateriaaliksi valittiin Kotiseutuliiton suosituksesta entisen kaltainen galvanoitu pelti.



Palokunnantalon seiniä on myös kunnostettu seinäpaneelien uusimisen muodossa. Vanhan mallin mukaista paneelia on teetetty paikallisella puutavaraliikkeellä, jotta talon seinien malli säilyisi mahdollisimman alkuperäisenä.

Palokunnalla käytössä ollut sammutusauto, v. 1960 hankittu Bedford, päätettiin korvata uudemmalla autolla v. 2006. Palokunnan käyttöön soveltuvaa autoa etsittiin ensin Suomesta mutta maastopalojen sammutukseen soveltuvaa ketterää maastokelpoista ja pienikokoista sammutusautoa ei etsinnöistä huolimatta onnistuttu löytämään. Sen jälkeen katseet kohdistettiin Keski-Eurooppaan jossa tiedettiin käytettyä kalustoa olevan myynnissä. Palokunnan päällikkö Lasse Pääkkösen etsinnät tuottivat tulosta ja sopiva maastokelpoinen auto Mercedes Benz Unimog U1300L löytyi Itävallasta, Kleinwalsertalin alueelta Mittelbergin palokunnasta.


Auto osoittautui paikan päällä tehtyjen tutkimusten perusteella palokunnan käyttöön sopivaksi sekä kunnoltaan hyväksi, vaikka auto oli vuosimalliltaan v. 1982. Kaupat autosta syntyivät ja auto otettiin käyttöön v. 2007 alussa.

Hankintaan anottiin palosuojelurahastosta avustusta joka myös saatiin. Unimog on osoittautunut käytössä loistavaksi valinnaksi maastopalojen sammutukseen. Paloauto hankinnan myötä yhteistyö Mittelbergin palokunnan kanssa on jatkunut edelleen tiiviinä. Palokuntien jäsenet ovat vierailleet vuoroin toistensa luona ja isommalla joukolla ovat palokunnat olleet liikkeellä kolmesti. Mittelbergin palokunta on käynyt Lappeenrannassa vierailulla kahdesti v. 2008 ja v. 2015. Palokunta on vieraillut Mittelbergissä v. 2009. Lisäksi jäsenet ovat vierailleet lomamatkoillaan yksityisesti Mittelbergissä. Tästä pääset Mittelbergin palokunnan kotisivuille.

Palokunnan on toiminnassaan erikoistunut maastopalojen sammutukseen ja vauriotuhopuiden raivaukseen ja käytössä on myös Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen omistama miehistönkuljetus ajoneuvo, joka vaihtui uudempaan autoon vuonna 2015. Samoin käytössä on hyvin varustettu metsäpaloperävaunu, josta riittää käsityökaluja ja muuta tarvittavaa kalustoa isommallekin porukalle. Hälytysmäärät ovat vaihdelleet 2000 luvulla kesien mukaan, mutta jäävät alle 15 hälytykseen vuodessa. Toiminta-alue on laajentunut ja nykyisin ei ole harvinaista, että matkaa on tehtävä tehtäväpaikalle jopa 50–60 km. Myös tehtävien kestoajat ovat pidentyneet jälkivartiointitehtävien myötä.